Tämä hiihtoloma alkaa näköjään masentavissa merkeissä. Horoskoopissani sanottiin, että tämä kuukausi alkaa negatiivisella energialla, mutten odottavut ihan tällaista. Sain eilen tietää, että vanhempani aikovat erota, mutta se tieto alkaa iskostua päähäni vasta tänään. Istun yksin kotona koneen ääressä ja yritän tehdä erilaisia asioita. Kokoajan mieleni kuitenkin risteilee vanhempiin ja isääni, jonka kanssa olin todella läheinen, mutta jota nyt tuskin tulisin enää koskaan näkemään. En kyllä tiedä haluaisinko edes.. Ajatukset ovat tällä hetkellä pahasti sekaisin. Tiedän avioerojen olevan erittäin yleisiä, mutta olen tottunut lukemaan niistä vain lehdistä, enkä olisi ikinä uskonut minun vanhempieni joutuvan tällaiseen tilanteeseen. Minun vanhenpani, jotka olivat alusta asti sitä mieltä, ettei ero ole mikään ratkaisu, ovat nähtävästi riitaisan eron kynnyksellä. En ole ikinä joutunut tällaiseen tilanteeseen, mutta sen tiedän, että isä ja äiti ovat tuhonneet koko maailmani. Vihaan äitiäni, joka käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vihaan isääni, joka hylkäsi minut tänne yksin. En anna tätä ikinä anteeksi! Olen ollut aina nauravainen ja iloinen ihminen, mutta en aio enää ikinä edes hymyillä. Mitä väliä hyvillä eleillä on, kun kaikki menee kuitenkin päin helvettiä? Sen ainakin olen huomannut, etten enää usko avioliittoihin enkä isä hahmoihin.